Paljon on tullut viime päivinä kysymyksiä ja ilmassa on ollut epätietoisuutta ymmärrettävistä syistä, varsinkin ralliin kilpailemaan halajavilla. Tässä kohtaa haluamme vahvistaa, että Länsirannikon Rallin suunnittelua jatketaan ja ralli tullaan ajamaan suunnitelmien mukaisesti lauantaina 12.9. ellei valtiovallalta sitä ennen tule jyrkempää kieltoa.
Yksi päivänpolttava puheenaihe on ollut mm. Varsinais-Suomen Pelastuslaitoksen vetäytyminen julkisista tapahtumista. Tämä ei kuitenkaan koske paikallisia sopimuspalokuntia, jotka meidänkin kilpailussa toimivat mm. erikoiskokeiden ensivasteyksiköinä. V-S Pelastuslaitos on antanut näille luvan oman harkintansa mukaan omalla kalustollaan osallistua rallin turvatehtäviin.
Toinen oli sosiaali- ja terveysministeriön AVI:lle viime viikolla antama ohjauskirje, joka aiheutti valtakunnallisestikin paljon epätietoisuutta. Tarkennuksien jälkeen tämäkään asia ei tule vaikuttamaan kilpailun läpiviemiseen. Rallin yleisö kuitenkin jakaantuu pääosin reitin varrelle luontoon ja varikkoalueelle. Yleisölle tullaan antamaan erilliset ohjeet turvaväleistä ja hygieniasta.
Haluamme painottaa, että kilpailu tullaan ajamaan suunnitellusti ja THL:n sekä AVI:n ohjeita ja suosituksia noudattaen.
Tervetuloa mukaan kilpailemaan!
WWW: https://lansirannikonralli.fi/
INSTAGRAM: https://www.instagram.com/lansirannikonralli/
Länsirannikon Ralli KITI-palvelussa: https://akk.autourheilu.fi/Public/Kiti/Competition/CompetitionOpen.aspx?id=9286&edit=0
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.