Viime lauantaina kolmanneksi Kouvolan SM-rallissa ajanut SM1-luokan kuljettaja Mikko Heikkilä saapuu Länsirannikon Ralliin keskellä hektistä syksyn kilpailurupeamaa.
Skoda Fabia Rally2 Evoa käskyttävä nurmijärveläinen ajaa Liedossa jo kolmannen kisan kuukauden sisään. Jatkoa seuraa jälleen parin viikon päästä, kun luvassa on Ralli SM-sarjan finaali Seinäjoella.
– Mukava, että pääsee kilpailemaan usein, se kuitenkin on parasta treeniä ja hyvä tapa pitää yllä ajotuntumaa ennen kauden päätavoitetta. Jokainen kilometri on kuitenkin tärkeä ja täällä saadaan myös testattua jotain pikkujuttuja.
Yksi syy ilmoittautumiseen on kuitenkin Heikkilän yhteistyökumppani ASV Betoni Oy, jonka pääpaikka sijaitsee Paimiossa. Kilpailun reitin sijoittuminen Liedon ja Paimion suunnille houkutteli myös Heikkilän mukaan.
– Ajateltiin, että olisi mukava päästä ajamaan ASV:n toimialueella, joten päätös osallistumisesta oli helppo. Ja mielelläänhän sitä aina lähtee ajamaan, kun siihen vaan tarjoutuu mahdollisuus.
Elokuussa Liettuassa ajetussa ERC-sarjan osakilpailussa Heikkilän vakiokartturi Henri Arpiaiselle sattui valitettava loukkaantuminen, vaikka kaksikko saikin ajettua kisan maaliin niin Heikkilä joutuu loppukauden kisoissa turvautumaan lainakarttureihin. Liedossa kyytiin istuu paljon kansainvälistäkin kokemusta omaava Antti Linnaketo, joka on hiljattain kartturoinut mm. Jari Huttusta ja Eerik Pietarista.
– Latviassa oli yksi “patti”, mistä hypättiin vähän ojan päälle ja ojan reuna otti “Henkan” puolelta pohjaan. Se sitten selkänikamia hieman rusenteli. Pääasia, että ei nyt ihan työkyvyttömäksi mennyt edes väliaikaisesti. Ei Antin kokemuksesta ainakaan haittaa ole, eiköhän meillä yhteistyö pelaa ihan hyvin, Heikkilä taustoittaa.
Kokemusta Liedon alueen tiestöstä on viimeksi vuodelta 2018, jolloin kisa toimi Ralli SM-sarjan päätösosakilpailuna. Myös samoja erikoiskokeita on luvassa nyt kuin vuonna 2018.
– Tykkään alueen tiestöstä, se on aikalailla samantyyppistä kuin Seinäjoella parin viikon päästä. Kovaa saa mennä, joka sekin palvelee varmasti Seinäjoen kilpailua ajatellen, Heikkilä päättää.
Mikko Heikkilä Racing verkossa
facebook.com/mikkoheikkilaracing
instagram.com/mikkoheikkilaracing
Kuva: Toni Ruotsalainen / Loudlife Media
Teksti: Patrick Rupponen / Loudlife Media
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.