Jäsentiedote 2/2020

Legenda on palannut! – Länsirannikon Ralli ajetaan syyskuussa Liedossa 

SM-ralleista pidetään tänä vuonna välivuosi mutta kokonaan rallin järjestämisestä ei tänäkään vuonna luovuttu, vaan pitkän tauon jälkeen järjestetään kilpailu Länsirannikon Ralli -nimellä 12.9. Ralli on kansallinen kilpailu ja käsittää 4 erikoiskoetta Liedon ympäristössä. 

Kilpailutapahtuman järjestäminen vaatii jälleen suuria ponnistuksia meiltä seurana ja siksi kaikki apukädet ovat tervetulleita tekemään yhdessä hienoa rallia. Etenkin pienoisautoilijoista onkin löytynyt jo talkoohenkeä tulla hoitamaan kahdet buffet-pisteet kilpailussa, mutta lisää innokkaita tarvitaan seuran jokaisen lajin parista monenlaisiin tehtäviin. Kilpailu on oiva tilaisuus tulla näkemään läheltä, kuinka paljon ”pienenkin kilpailun” järjestämiseen tarvitaan talkoovoimia. 

Talkoohenki korostuu nykyisen maailmantilanteenkin takia, sillä on selvää, että COVID-19 iski myös meihin ja esimerkiksi TUA JM-jokkiskisan peruminen ja TUA Areenasta saatavien tulojen puuttuminen aiheuttaa suurehkon loven tulopuolelle. Täten oman porukan saaminen mukaan tekemään kisaa on ehdottoman tärkeää, jotta pystymme minimoimaan ulkopuolisista palveluista koituvia kuluja. 

Kaikki ovat siis enemmän kuin tervetulleita mukaan tekemään kilpailua, aikaisempaa kokemusta ei todellakaan tarvita kyseisten tehtävien suorittamista varten. Rallin tekemiseen ei myöskään vaadita minkään autourheiluseuran jäsenyyttä, vaan kaikki halukkaat saavat osallistua. Järjestämme kuitenkin kaksi perustoimitsijakoulutusta kaikille halukkaille, jotka kuuluvat seuraan, jossa yhden illana aikana käydään läpi kaikki tarvittava tieto mm. erikoiskokeilla liikenteenohjaajana tai järjestyksenvalvojana toimimiseen, sekä erikoiskokeiden AT-pisteiden hoitamiseen. Etenkin JV-kortin omaavista seurassamme on tällä hetkellä huutava pula. 

Kuva: Loudlife Media / Pstrick Rupponen

Perustoimitsijakoulutukset järjestetään Turun UA:n talliosakkeella osoitteessa Tiemestarinkatu 8 B 13, 20360 Turku klo 18 alkaen. Tilaisuudet kestävät n. 3 tuntia.  

– torstaina 3.9.2020 

– tiistaina 8.9.2020 

Riittää, kun osallistut toiseen koulutuksista. Koulutuksen on ilmainen ja sen jälkeen AKK:lta avulla anottavan virallisen perustoimitsijalisenssin maksaa Turun UA. Lisenssi on voimassa 5 vuotta ja mahdollistaa toimimisen lukuisissa eri toimitsijatehtävissä. Koulutusilloissa on tarjolla kahvia ja kahvileipää. Lisenssikoulutus ei ole pakollinen, mutta suositeltavaa mikäli haluat mukaan rallia tekemään ja varmistaa henkilöstömme aukottoman osaamisen eri tilanteissa ja tehtävissä. Toivomme laajaa osanottoa koulutuksiin! 

Mikäli kiinnostuit rallin tekemisestä, voit ottaa yhteyttä joko suoraan kilpailunjohtajaan tai tuttuun henkilöön seurassa, joka ohjaa sinut oikean henkilön juttusille,  

Raimo Leino 

Kilpailunjohtaja 

0400 860610 

raimo.leino@turunua.net 

tai voit täyttää kilpailun verkkosivuilta löytyvän ”Rallintekijäksi?” lomakkeen, ja me olemme sinuun yhteydessä. Lomakkeen löydät täältä. 

https://lansirannikonralli.fi/

Facebook: https://www.facebook.com/lansirannikonralli 

Instagram: https://www.instagram.com/lansirannikonralli/ 

Twitter: https://twitter.com/LRRalli

Tuu rohkeasti mukaan hyvään porukkaan tekemään ikimuistoista kilpailutapahtumaa! 

HUOM! Tämä on myös oiva mahdollisuus kartoittaa kokemusta ja oppia ensi vuoden kilpailua varten, joka tulee olemaan jälleen Ralli SM-osakilpalu. Mikäli olet jo tässä vaiheessa kiinnostunut tulemaan mukaan tekemään ensi vuoden Länsirannikon Rallia, ota yhteyttä rallin järjestelytoimikunnan puheenjohtajaan:  

Markku Suvanto 

0400827692 

markku.suvanto@turunua.net

TUA Ratapäivä 

Kuva: Toni Ruotsalainen / Loudlife Media 

TUA Ratapäivä jälleen Alastarolla torstaina 13.8. klo 17 – 20! 

Tapahtumaan voit osallistua siviiliautolla, kilpa-autolla tai moottoripyörällä. Rata-alueella tulee olla kypärä päässä ajon aikana. Tapahtuman järjestäjä räätälöi lähdöt osallistujien mukaan.


Ratapäivään osallistuminen maksaa TUA:n jäsenille 20 €/hlö ja muille 40 €/hlö. Ilmoittaudu mukaan 12.8. klo 18 mennessä. Ilmoittautumiset sähköpostilla markku.suvanto@turunua.net. Vinkkaa ratapäivästä vaikka kaverille! Tervetuloa mukaan!

www.turunua.net

Facebook: https://www.facebook.com/turunua 

Instagram: https://www.instagram.com/turun_ua/

Twitter: https://twitter.com/Turun_UA

TUA Ratapäivä FB-tapahtuma: https://bit.ly/2Xy7Aqk

Ystävällisin autourheiluterveisin

Patrick Rupponen

Turun Urheiluautoilijat ry

Tiedottaja

pate@loudlifemedia.fi

0406837983